One year later

Vuosi sitten (12.9.-10) istuin Helsinki-Vantaalla ja odottelin lentoani Lontooseen ja sieltä Vancouveriin, Kanadaan. Olin jo sanonut hyvästit perheelleni ja ystävilleni. Soitin viimeisen puheluni ennen koneeseen astumista ja kiitin ystävääni, joka oli järjestänyt mulle läksiäiset. Mietin jo siinä vaiheessa, mihin olin lähtemässä. Miksi ihmeessä halusin jättää rakkaat ystävät ja perheet Suomeen ja suunnata aivan toisenlaiseen kulttuuriin? Miksi halusin jättää tutun ja turvallisen elämän ja hypätä tuntemattomaan? Mitä ihmettä oli tullut tehtyä?

En vieläkään tiedä, miksi ihmeessä päätin lähteä. Mutta sen tiedän, että päätös oli yksi elämäni parhaimpia.

Totta kai mulla oli suuret odotukset vuoden suhteen. Olin saanut EF:ltä todella paljon materiaalia tulevasta koti-kaupungistani, koulustani ja opiskelusta ulkomailla. Tietysti mulla oli paljon erilaisia odotuksia ja mielikuvia, millaista elämä ulkomailla tulisi olemaan. Olin myös saanut paljon ihania viestejä ja kirjeitä kummitädiltäni eli tulevalta host-äitiltäni.

Muistan sen hetken kun saavuin Vancouveriin. Oli niin outoa alkaa puhua englantia. Muutenkin ensimmäiset viikot tosissaan mietin, miksi ihmeessä olen täällä. Alku oli kieltämättä hieman hankalaa, koska en tuntenut juuri ketään ja olin täysin host-perheeni armoilla. Tällä tarkoitan käytännössä sitä, että ei mulla juurikaan omaa elämää silloin ollut - menin host-perheen mukana koko ajan, koska en tiennyt vielä paikkoja enkä itse osannut kulkea. Kun koulu lähti kunnolla käyntiin, elämä rupesi rullaamaan. Tutustuin uusiin ihmisiin ja normaali arki lähti sujumaan.

Elämäni Kanadassa ei loppujen lopuksi juurikaan vastannut odotuksiani tai mielikuviani. Näin jälkeenpäin en edes hirveästi muista, millasia mielikuvia mulla oli Vancouverista ja opiskelusta. Mutta en kyllä usko, että totuus oli ainakaan kovin paljon karumpaa kuin mitä ennakko-odotukseni olivat. Mutta sen haluan nyt muistuttaa, että kun asuu näin pitkän ajan ulkomailla niin väkisinkin arki tulee esiin: loma ja ulkomailla asuminen ovat kaksi täysin eri asiaa!!

Mun paluusta on melkein kolme kuukautta. Olen sopeutunut takaisin koti-Suomeen todella hyvin. Pidin pitkän kesäloman ja tällä hetkellä olen ruokakaupassa töissä keräämässä rahaa jatko-opiskeluihin. Ensimmäinen viikkoni paluun jälkeen meni aivan täysin jossain ihme sumussa - en oikein tajunnut missä olin ja mitä tapahtuu. Mutta pian elämä täällä lähti taas sujumaan normaaliin malliin. Vietin aikaa heti paluuni jälkeen tosi paljon ystävieni kanssa, ja olen todella kiitollinen, että ystäväni ottivat mut avosylin takaisin vastaan. Nykyään tuntuu, etten koskaan missään poissa olis ollukaan. Osa ystävyyssuhteista on totta kai vaan hävinnyt, mutta se on vain hyväksyttävä. Olisihan ne voinut hävitä ilman mun vuotta ulkomaillakin. Mutta toisaalta suurin osa ystävyyssuhteista on vaan vahvistunut.

Mitä kaikkea mulla on sitten tosta vuodesta jäänyt käteen? Voi, se lista olisi loputon. En edes itse muista tai ymmärrä kaikkia asioita. Ensimmäisenä tietenkin kaikki erilaiset kokemukset ja uudet paikat, joissa kävin. Ihan uskomattoman upeita paikkoja, joista aiemmin olin vaan nähnyt kuvia. Toiseksi kielitaidon koheneminen. Itse koen, että opin eniten kun puhuin host-perheeni ja paikallisten ihmisten kanssa päivittäin - se oli itselleni paras tapa oppia. Opin valtavasti myös erilaisista kulttuureista. Koulussamme oli opiskelijoita melkein jokaisesta maanosasta, joten väkisinkin oppi ettei oma tapa tehdä asioita ole se ainoa ja oikea. Maailmankatsomus toisin sanoen avartui ihan hullun paljon. Kaikista tärkein asia itselleni oli uudet ystävät ja tuttavat. Ihan mieletöntä kun tällä hetkellä mulla on hyviä ystäviä mm. Hollannissa, Norjassa, Meksikossa, Japanissa ja tietenkin myös Kanadassa. Pidetään muutamien kanssa viikoittain yhteyttä, mikä on ihan mieletön rikkaus. Varsinkin hollantilais-ystäväni on vieläkin yksi kaikista parhaimmista ystävistäni.
Olen myös oppinut arvostamaan omaa kulttuuria, kieltä ja maata entistä enemmän. Kuinka hyvin meillä oikeasti on asiat täällä Suomessa ja kuinka suuri rikkaus on se, että meillä on oma hieno kieli ja kulttuuri.

Vaikka toi vuosi on ohi niin kyllä se vieläkin koskettaa mua päivittäin. Joko ajattelen jotain ihmisiä, muistelen jotain kokemuksia tai heitän päällen jonkun niistä lukuisista Kanada-vaatteista tai asusteista, joita mulla on. Vancouver- sateenvarjo kulkee mukanani, hyllylläni on Kanadan lippu ja seinillä on kuvia host-perheestäni ja ystävistäni. The years go by and time just seems to fly but the memories remain.

Lähtisinkö uudestaan jos tilaisuus tulisi? En edes miettisi vaan lähtisin!! Olen miettinyt, että voisin lähteä johonkin muuhun maahan tässä parin vuoden sisällä. Nykyään on niin ihanan helppoa lähteä vaikka koulun kautta, joten olen ajatellut hyödyntää sen tilaisuuden jossain vaiheessa. Tai no, koskaan ei tiedä mihin elämä kuljettaa. En minäkään vielä pari vuotta sitten lukion kolmannella todellakaan olisi uskonut, että tulen joskus asumaan vuoden niin kaukana kotoa!

(Nickelback - Photograph)

Vancouver Riot 2011

Anteeksi, anteeksi, anteeksi! Aivan liian kauan aikaa kulunut enkä ole saanut aikaiseksi viimeistellä blogiani. Suomeen sopeutuminen on vienyt yllättävän paljon aikaa ja oon kohdannut täällä haasteita, joita en ennalta ollut osannut odottaa. Nyt mie kuitenkin olen päässyt jo suht hyvin tähän elämään täällä takaisin ja saan jopa jotain päivitystä aikaseksi.

Lupasin kirjottaa niistä Stanley Cup -finaaleista vielä. Se oli ihan hullua. Siis se viimeinen finaali, 15.6.2011. Mentiin suoraan meidän loppukokeen jälkeen luokkakavereitten kanssa katsomaan sitä peliä sieltä isolta screeniltä. Siellä oli ihan sairaasti porukkaa ja porukka oli niin täpinöissä. Jossain vaiheessa päätettiin lähteä meksikolaisen kaverini asunnolle, koska väenpaljous kävi ahdistamaan. No, loppujen lopuksi Vancouver jäi hopealle Stanley Cup finaaleissa eikä vieläkään saanut ensimmäistä Stanley Cup voittoaan. Lähdin tosi pian pelin jälkeen kotiin ja siinä vaiheessa tilanne näytti vielä keskustassa rauhalliselta, vaikka porukkaa oli ihan hullusti.
Kun pääsin kotiin, telkkari oli auki ja host-perheeni katsoi sitä. En meinannut uskoa silmiäni kun näin ne uutiset. Keskustassa oli alkanut ihan hullut mellakat pelin jälkeen. Autoja oli sytytetty tuleen, ihmiset tappelivat, kaupan ikkunoita rikottiin ja kauppoihin mentiin sisään sekä varastettiin kaikkea mitä käteen sai, autoja hajotettiin ja käännettiin väärinpäin... se oli ihan järkyttävää katsottavaa! En vaan voinut uskoa, että kaupungissa, joka on aina niin puhdas, siisti ja ihmiset niin yli-ystävällisä, tapahtuisi jotain tällaista. Muistan mun host-isänkin todenneen mulle ihan järkyttyneenä "I'm so sorry you have to see this."
Mutta kuulemma nämä mellakat oli etukäteen suunniteltu juttu. Siellä oli pieni porukka, jotka aloittivat mellakat. Heillä oli mukana polttovälineitä ja he olivat suunnitelleet juttua. Joten loppujen lopuksi sillä ei ilmeisesti ollut mitään väliä hävisikö vai voittiko Vancouver lätkäpelin.
Jos jotakuta kiinnostaa lukea lisää tosta, niin netistä löytyy tosi paljon juttua, kuvia ja videoita aiheesta.

Seuraavana päivänä vancouverilaiset kuitenkin näyttivät todellisen luonteensa. Menin joskus aamupäivällä downtowniin takaisin, ja ei oikeastaan jälkeäkään mistään mellakoista. Kuinka nopeasti kaikki oli saatu siivottua - sitä ei voinut muuta kuin ihmetellä. Ainut asia, jonka huomasi, oli vanerilevyt rikottujen ikkunoiden päällä. Vapaaehtoisia pörräsi joka puolella siivoamassa kaupunkia. Se oli jotenkin ihan uskomatonta! Lisäksi ihmiset kirjoittelivat vanerilevyihin tekstejä, joissa ilmoittivat paheksuvansa mellakoita ja rakastavansa yhä Vancouveria. Siinä vaiheessa vaan tajusin, miksi mä rakastankaan Vancouveria niin paljon.

Mie laitan vielä yhden päivityksen tässä lähiaikoina. Haluan koota mun ajatukset tältä vuodelta ja mulla on myös yksi kuvakooste, jonka voisin ehkä tähän laittaa. Pysykää siis vielä hetki mukana.
Ihanaa kesäistä viikkoa kaikille! :)

Takaisin Suomessa♥

Joo. Paljon on tapahtunut sitten viimeisimmän päivityksen. :D Mun oli tarkoitus kirjoittaa lähtötunnelmia, tunnelmia heti kotiinpaluun jälkeen jne. Mutta joo. Nyt mun kotiinpaluusta on jo monta päivää... Aion silti kirjoittaa niistä vaikkakin näin vähän jälkijunassa.

Ensinnäkin mun piti kirjoittaa siitä Stanley Cupin viimeisestä finaalista. Siitä on niin paljon kerrottavaa, että mä aion kirjottaa siitä ihan oman päivityksen tämän tai ensi viikon aikana. Näin nimittäin Vancouverista AIVAN uuden puolen, joten siitä on pakko kirjoittaa. Nyt mulla tosin ei ole voimia.

Viimeiset päiväni Vancouverissa meni aivan sairaan nopeesti. Meillä oli ne loppukokeet (joista en muuten osaa sanoa yhtään että miten ne meni!! saadaan tulokset vasta heinäkuun lopussa) ja sitten sanoin kavereille heippoja ja pakkailin. Vaikka koko ajan tiesin, että kotiinpaluu on lähellä niin ei sitä ollenkaan tajunnut. Ei edes siinä vaiheessa kun olin vihdoin ja viimein onnistunut survomaan kaikki tavarani matkalaukkuihin ja reppuun.
Tässä muutamia kuvia mun vikalta viikolta:

Viimein sitten koitti lauantai 18.6. - mun lähtöpäivä. Se oli ihan hullun rankka päivä. Mun host-äiti itki vähän väliä ja kyllä minäkin! Siinä vaiheessa alkoi pikkasen tajuta, että kohta pitää oikeesti sanoa heipat. Ihan pian oltiinkin jo lentokentällä sanomassa hyvästejä. Kyllä mä itkin kovasti, koska oli jo siinä vaiheessa ikävä. Ihmisiin kiintyy ihan hirmuhelposti. Ja näin pitkässä ajassa erityisesti. Mutta mun host-sisko kirjoitti mun semmoseen matkakirjaan ihanasti:
"Don't cry because it's over.
Smile because it happened." 

Mun hollantilainen ystävä tuli tosiaan samalla lennolla mun kanssa Lontooseen. Se helpotti kyllä huomattavasti lähtöä kun oli joku, jonka kanssa lähteä eikä tarvinnut lähteä yksin.  Mutta kyllä me yhdessä itkettiin lentokoneessa kun Vancouver jäi taakse ja me suunnattiin kohti Eurooppaa, Lontoota ja sitten KOTIA. Vancouverissa oli muuten ihana auringonlasku kun me lähdettiin.

Pitkien ja rankkojen lentojen jälkeen mä vihdoin laskeuduin Helsinki-Vantaalle. En oikeesti tajunnut yhtään missä mä olin ja olin aivan pihalla. Mun korvat oli lukossa ja suunnistin muiden ihmisten perässä hakemaan matkatavaroita. Kaikkine matkalaukkuineni ja kasseineni selvisin ulos porteista ja näin isin, äitin ja pikkusiskon. Tunne oli ihan sanoinkuvaamaton!
Koti-Kouvolassa oltiin sunnuntaina illalla yhdentoista jälkeen. Jopa oman kaupungin näkeminenkin tuntui niin hassulta:D:D !! Heti kotiin palattuani mä söin Oltermannia, kävin saunassa ja painuin nukkumaan.

Ensimmäiset päivät Suomessa on mennyt ihan jossain sumussa. Mulla oli mukava jet-lag, heräilyajat on ollu välillä 6:00 ja 17:15...... jospa tää tästä lähtisi tasaantumaan. Oon nähnyt hullusti kavereita, tuttuja ja omaa perhettä tietenkin. Jälleennäkemisen tunne on ihan uskomatonta näin pitkän ajan jälkeen. Kyllä siinä tippa vierähtää linssiin hyvinkin helposti. On kuitenkin ollut ihana huomata, miten hyvin perhe ja ystävät ovat ottaneet mut takaisin kotiin. Totta kai vuodessa ehtii tapahtua paljon, ja ei voi jatkaa täysin samasta pisteestä mihin on jääty. Mutta en olis koskaan voinut uskoa, että sitä pistettä ollaan kuitenkin yllättävän lähellä. :)
Yksi monista kohokohdista kotiinpaluussani oli maanantaina kun näin veljeni ja hänen vaimonsa uuden, 4 kk vanhan vauvan ja 2-vuotiaan kummityttöni. Kummityttöni muisti minut vieläkin eikä vierastanut ollenkaan, mikä oli ihan mieletöntä. :)

Nyt on pakko mennä nukkumaan. Huomenna alkaa juhannuksen vietto, joten pakko olla skarppina. Pistän vielä muutaman päivityksen tulemaan tässä lähiviikkoina.

Home Sweet Home!

Lighthouse Park ja viimeinen viikonloppu

Mun viimeinen kokonainen viikonloppu VanCityssä ja minä istun yksin kotona. No, oon nyt yrittänyt ihan lopullisesti parantua flunssasta. Haluun olla niin skarppina ensi viikolla! Ja muutenkin, oon koittanut kertailla kokeeseen vielä viimeisiä tärppejä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin mua ei yhtään haittaa olla kotona. Oon nähnyt täällä jo niin paljon, että ihan hyvä, että välillä saa aikaa itselleenkin ihan vaan rauhottua ja olla. Tällästä taukoa mä ihan oikeesti tarvitsinkin ennen loppukokeita.
Muutan, ihan hullua ajatella, että tasan viikon päästä istun tähän aikaan lentokoneessa kohti kotia!

Torstaina mentiin meidän luokan sekä toisen Canbridge-kurssin kanssa ns. luokkaretkelle. Suunnattiin pohjois-Vancouveriin, Lighthouse Park:iin. Kerrassan upea paikka! Käveltiin ympäriinsä, nautittiin ihanasta luonnosta ja pidettiin picnic. Oli tosi kiva päätös meidän ahkeralle opiskelulle. Jotenkin kyllä nyt hassua kun on opiskeltu ihan hurjan paljon ja nyt yhtäkkiä tunteja ei enää olekaan. Onhan meillä kokeet vielä totta kai, mutta silti! Se vaan tarkottaa sitä, että tää vuosi alkaa olla finaalissa.
Ihan hullua ajatella, että tasan viikon päästä istun tähän aikaan lentokoneessa kohti kotia! 
Tässä muutamia kuvia meidän retkeltä!

Tuntui ihan hassulta, kun yksi kaverini kysyi, että onko mulla suunnitelmia sille alkuviikolle kun oon takasin Suomessa. Tuntui niin oudolta, että mä voin oikeesti jo suunnitella mun aikataulua ja tarkkoja päivämääriä Suomessa! Aina ennen vaan puhuttu, että "sitten kun tuut niin sitten nähdään", mutta nyt voi oikeesti jo suunnitella tarkasti koska se on niin lähellä!
Ihan hullua ajatella, että tasan viikon päästä istun tähän aikaan lentokoneessa kohti kotia! 

Maanantaina mulla on siis puhetesti. Keskiviikkona sitten kaikki muu (luetunymmärtäminen, kirjoittaminen, use of English ja kuuntelu). Se on menoa sitten - Toivottakaa mulle onnea!

Queen Elizabeth Park

Voivoivoi, totta kai mun piti tulla kipeäksi. Viime viikolla kirjottelin, että olen ollut tosi väsynyt. No se enteili tietenkin sitä, että flunssa on tulossa. Viime viikonloppuna se alkoi sitten ihan kunnolla. Tänään jouduin jo skippaamaan koulusta iltapäivätunnit, koska olo oli vaan niin hirveä. Flunssaa, vissiin kuumettakin. Jospa tää tästä lähtis paranemaan päin. Ensi viikoksi haluan ainakin tulla terveeksi, koska silloin on loppukokeet. Niin ja totta kai myös kotiinpaluu.

Kotiinpaluusta puheen ollen. Viime viikonloppu meni melkeinpä kokonaan lentokentällä. Olin sanomassa heippoja kavereille, jotka lähtivät jo nyt kotiin. Kyllä se vaan on aina vaikeaa sanoa hyvästejä, vaikka tietäisikin, että tulee näkemään niitä ihmisiä vielä. No, ei ole enää kauaa kun on oma vuoro lähteä. Yritän vaan sulkea sen pois mielestä, koska hyvästeistä tulee ihan hirveän vaikeat. Oon vaan nyt ottaa kaiken ilon irti täällä viimisten viikkojen aikana. Flunssasta huolimatta!

Eilen käytiin meksikolaisen ystäväni kanssa Queen Elizabeth -puistossa. Oon jo tosi pitkään halunnut mennä sinne, ja nyt vihdoin! Se on sellanen todella iso puisto, ihan mielettömän kaunista joka puolella! Puistossa on ravintola, loputtomia polkuja ympäriinsä, ihmisiä oli ottamassa aurinkoa, pelaamassa pallopelejä, ja siellä voi kuulemma vaikka järjestää häätkin.
Vancouverissa on tosi paljon kaikkia puistoja, mitkä tosin pääsee oikeuksiinsa vain näin kesällä. Harmi kun Vancouverin kesä on yleensä aika lyhyt - täällä on niin paljon nähtävää kesällä(kin).

 

Päivät hupenee

Tällä viikolla oon ollut ihan superväsynyt. Vaikka nukun tosi hyvin ja suht pitkiä unia, niin silti ei vaan energiaa löydy mihinkään. Uskon, että se johtuu koulusta. On vaan puristettu niin tiukasti maaliskuun lopusta asti ja nyt loppu häämöttää. Kokeet on parin viikon päästä ja kyllä mua alkaa jo jännittää. Nyt on vaan pakko jaksaa rutistaa loppuun asti.

Perjantaina meillä oli semmonen valmistumisseremonia koulussa. Nyt lopettavat oppilaat saivat todistukset. Siellä oli myös pieni näytelmä, puheita ja seremonian jälkeen oli kakkua tarjolla. Vaikka mulla onkin vielä isoimmat kokeet edessä, niin oli kiva kun meillä oli tollanen virallinen juttu! Tässä pari kuvaa sieltä.

Sunnuntaina lähdettiin shoppailureissulle muutaman luokkakaverin kanssa. Mentiin Seattleen, Premium Outlettiin. Se on niin paras paikka! Kävin siellä joskus viime keväänä viimeeksi ja yhtä hyvä se oli edelleen. Niin hyviä tarjouksia ja kaikkia ihan parhaita kauppoja. Löysin kaiken mitä olin jo niin pitkään etsinyt. Vaikka ostinkin vaan kaikkea tarpeellista, niin rahaa kului ihan mukavasti. Taitaa olla kyllä shoppailut täällä nyt tältä erää tässä. Tossa viereisessä kuvassa mun meksikolaisystävä ja minä odottamassa USA:n rajalla bussissa. Tässä alemmassa mun luokkakavereita ostosten kanssa odottamassa bussia shoppailun jälkeen.

Kotiinpaluu on jo tosi vahvasti mielessä. Joka päivä mieleen tulee vaan ajatuksia kaikista jälleennäkemisistä, tuttujen paikkojen näkemisestä pitkästä aikaa jne. Kyllä kotiinpaluuta vähän jännittääkin. Tai lähinnä se, että miten kaverit ottaa takasin vastaan. Tarkoitan sitä, että vuodessa ehtii tapahtua niin paljon, elämä menee eteenpäin ja ihmiset muuttuu. Mutta toisaalta, loppujen lopuksi aika vähän ehtii jännittää kun mielessä on vaan ajatus siitä, että kohta oikeesti pääsee takaisin kotiin ja näkee kaikki! Mulla on perhosia vatsassa.

Ajattelin listata muutamia asioita, joita ootan ihan erityisen paljon:
- totta kai perheen, ystävien ja sukulaisten näkemistä
- omaa saunaa ja sitä, että saunaan voi mennä niin usein kun haluaa
- suomalaista ruokaa
- juhannusta
- autolla ajamista
- kotikaupungin ja oman talon näkemistä

Loppuun vielä yksi biisi, jota oon viime viikkoina kuunnellut ihan luvattoman paljon. Harvoin osuu jonkun kappaleen sanat niin kohdalle. Mutta tämä vaan kertoo niin paljon tästä hetkestä!

Rocky Mountains (Kalliovuoret)

Varoitus! Tästä päivityksestä tulee suht pitkä, koska aion sepostaa koko reissun, joten jos ei teksti kiinnosta niin katselkaa kuvia. :)

Perjantaina aamulla lähdettiin siis kauan odotetulle Rocky Mountain Tourille. Bussi ladattiin täyteen kansainvälisiä opiskelijoita ja nokka kohti Kalliovuoria. Ensimmäinen kahvipaussi oli pikkuisessa paikassa nimeltä Hope. Siellä on kuulemma kuvattu myös jotain Twilight-leffaa.

Matka jatkui. Suuntanamme oli kaupunki (tai kylä) nimeltä Golden. Matkan aikana pysähdyimme Kelownassa lounaalla ja jossain pienessä paikassa, jossa oli semmonen kyläkirppis (Enderby Market). Pysähdykset olivat aika lyhyitä, koska meillä oli yhteensä joku vajaan 12 tunnin ajomatka. Mutta vaikka bussissa istuminen on rankkaa niin kyllä silmä lepäsi - maisemat oli kerrassaan upeat. Sää oli mitä parhain, oli suorastaan kuuma, mutta ilmastoitu bussi oli jees.
Saavuttiin Goldeniin joskus 7 aikaan illalla. Siellä oli semmonen mukava pieni hotelli. Illalla meillä oli ohjelmassa grillailua, nuotio, vaahtokarkkeja jne. Oikein rattoisa ilta, vaikkakin suuntasin suht ajoissa nukkumaan.koska olin niin väsynyt aikaisen herätyksen takia.

Lauantaina meillä oli lähtö klo 8. Sää oli jälleen mitä parhain ja maisemat edelleen ihan mielettömiä. Ensimmäisenä suunnattiin kohteeseen Lake Louise, eli Louise-järvelle. Järvi tosin oli vielä jäässä, mutta kesäaikaan vesi on kuulemma aivan kirkasta. Maisemat oli henkeäsalpaavan upeat!! Lake Louise on muuten yks Kanadan kuuluisimmista järvistä.

Iltapäiväksi oli tarkoitus mennä pikkukaupunkiin nimeltä Banff. Matkalla pysähdyttiin vielä Johnston Canyonilla. Siellä oli semmoinen metsäpolku, ja vieressä virtasi joki. Siellä nähtiin pieniä maaoravia. Ne oli ihan hirmusulosia! Mutta ne myös kuulemma lähettää ihmisiä monesti sairaalaan, koska ne luulee ihmisten käsiä (sormia) ruuaksi ja saattaa purra.

Iltapäivällä saavuttiin vihdoin Banffiin. Aivan upea pieni kaupunki, jota ympäröi vuoret joka puolella. Meidän ohjelmassa oli mennä yhdelle vuorelle ja testata Banff Gondola. Tässä muutamia kuvia sieltä:

Yöksi jäimmekin sitten Banffiin. Hotelli oli ihan siinä keskustassa kaikkien niiden pikkukauppojen lähellä. Käytiin kavereiden kanssa Boston Pizzassa syömässä, minkä jälkeen rentouduttiin hotellilla. Banff sijaitsee Alberta -nimisessä provinssissa, jossa täysi-ikäisyyden raja on 18. Yksi 18-vuotias hollantilaiskaverini oli kovin innoissaan siitä ja halusi ehdottomasti lähteä illaksi johonkin. Lupasin lähteä hänen kanssaan, ja totta kai muitakin opiskelijoita lähti. Ensin mentiin ihan minimini pubiin, joka kuulemma oli yksi kaupungin paras. Sen jälkeen suunnattiin paikalliseen yökerhoon, jossa tanssittiin muutama tunti. Kyllä uni maittoi sen jälkeen!

Sunnuntaina suunnaksi otettiin Columbia Icefield. Matkalla sinne nähtiin hirviä ja mustakarhuja!! Tuntui niin siistiltä, kun ne eläimet oli ihan tien vieressä ja niitä näkyi vähän väliä. Vancouver ei oo ihan perinteistä kanadalaista maisemaa, vaikka totta kai Vancouverissakin on paljon luontoa. Jotenkin oon aina ennen ajatellut Kanadan olevan metsää, vuoria, jokia jne. Nyt jotenkin vihdoin tuntui, että tätä se Kanada oikeesti on!
Niin ja tosiaan, matkalla pysähdyttiin Peyto järvellä. Sinne pääseminen tosin oli vähän ongelmallista, ja yhteensä vissiin 10 opiskelijaa selvisi perille. Meidän nimittäin piti rämpiä semmosen metsän läpi, jossa oli joku metrin verran lunta. Minä ja norjalaisystäväni kuitenkin selvittiin perille ja nähtiin järvi, joka tosin oli jäässä. Se järvi on muuten karhun muotoinen!

Kanadassa on muuten kahdenlaisia karhuja: harmaakarhuja (grizzly bear) ja mustakarhuja (black bear). Harmaakarhut on paljon isompia kuin mustakarhut. Harmi kun ei satuttu näkemään yhtään niitä, mutta mustakarhuja sen sijaan nähtiin useita.

Vihdoin oltiin perillä Columbia Icefieldillä. Se on siis semmonen jäätikkö Kalliovuorilla. Mentiin sinne semmosella spesiaalibussilla, koska normaalilla sinne ei pääse. Meidän bussikuski oli joku japanilainen eläkeläinen. Välillä oli tosi vaikee ymmärtää mitä se puhu, mut kaikki mitä ymmärs ni oli kyllä niin hauskaa. Sen selostukset oli tätä luokkaa: "and now, on your right, at 10 o'clock..." joo, mihinhän päin siinä piti katsoa!? Anyway, se paikka oli hieno. Lunta, jäätä, vuoria. Siellä oli myös semmosia pieniä puroja, joissa virtas vuorilta tulevaa vettä. Täytettiin juomapullot sillä vedellä ja voin kertoa, että kyllä oli raikasta!

Illalla saavuttiin Valemountiin, jossa me yövyttiin tosi kivassa hotellissa. Illalla pelattiin katulätkää hotellin pihalla, vietettiin aikaa koulukavereiden kanssa ja mentiin tosi väsyneinä nukkumaan.

Maanantaina bussin nokka olikin jo kohti Vancouveria. Maanantai meni aika pitkälti bussissa nukkuessa, mutta kyllä me vielä sillonkin muutamissa paikoissa käytiin maisemia ihmettelemässä. Käytiin katsomassa vähän vesiputouksia (Spahat falls) ja sellasia vanhoja tunneleita, jotka oli käsin kaiverrettu.
Ihan huomaamatta me oltiinkin jo takaisin Vancouverissa ja reissu oli ohi.

Tässä vielä jotain random-kuvia reissun varrelta:

Kuinkakohan monta juttua mä unohdin mainita!? Me käytiin niin monissa paikoissa ja koin niin paljon kaikkea uutta, että on ihan mahdotonta kertoa kaikkea. Näistä kokemuksista on muutenkin tosi vaikeeta kirjottaa, koska ne pitää vaan kokea. Mutta kyllä nää kuvat kertoo jo jotain. Yhteensä kilometrejä bussissa kertyi päälle 2000 ja noita kokemuksia en vaihtais kyllä mihinkään. Ihan hullun nopeesti meni kyllä neljä päivää. Aivan uskomattoman hieno reissu! :)